Christer Jokela
Heipä hei!
Olen syntynyt Tukholmassa ja asunut siellä sekä Märstassa ensimmäiset vuoteni. Tämän jälkeen olen asunut Suomessa vanhempieni Toini ja Esko Jokelan kanssa Suodenniemellä sekä Laviassa. Tampereella olen asunut vuodesta 1999.
Asun Tampereella Koulukadulla, 16 F 4. Täältä on hyvät mahdollisuudet lähteä minne päin tahansa Suomea. Esimerkiksi Helsinkiin pääsen täältä nopeasti silloin, kun palvelujani siellä tarvitaan.
Muusikon työ on monelle elämäntapa ja niin se on minullekin. Pidän tärkeänä, että elämässä on kuitenkin muutakin kuin pelkkää musiikkia. Siksi luonnossa ja raittiissa ilmassa liikkuminen, lukeminen ja ihmisten tapaaminen keskustelemisen merkeissä on minulle tärkeää.
Sairastan dystoniaa ja useita sen muotoja, mm. spasmoidista dysfoniaa. Dystonia on neurologinen lihaskramppisairaus, jonka syytä ei tiedetä ja jota ei voida parantaa. Dystonia on aivojen tahdonalaisten lihasten liikkeidensäätelykeskuksen toimintahäiriö. Dystonian vuoksi lihakset ovat jatkuvasti tahtomattaan jännittyneinä ja krampissa. Erilaisia dystonioita voi olla missä lihaksessa tahansa. Spasmoidisessa dysfoniassa on kysymys kurkunpään lihasten dystoniasta. Sen vuoksi ääneni on muun muassa erittäin hiljainen ja siksi käytänkin aina puhuessani äänenvahvistinta. Tunnistat siis minut aina päämikrofonista, kun tapaamme! Se ei kuitenkaan syö sinua. Joitain tapauksia on kuitenkin raportoitu...
Toivotan Sinulle mukavaa ja läsnäolevaa vuoden 2011 jatkoa!
CV
Nimi: Christer Paul Dimitris Jokela
Syntymäaika- ja paikka: 24.02.1980, Tukholma
Vakinainen asuinpaikka: Tampere
Opinnot:
- Musiikkipedagogi (amk), Pirkanmaan ammattikorkeakoulu 2004
- pääaineena musiikin teoria ja säveltapailu
- pääinstrumentti piano
- Muusikko (amk), Pirkanmaan ammattikorkeakoulu 2007
- pääaineena sävellys
- Tärkeimpiä suoritettuja tutkintoja ja kursseja, mm.
- Sävellys A, 2007, Piramk
- Piano B, 2005, Piramk
- Yrittäjäkurssi 2007, Tampere
- Sävellyspaja –kurssi 2007 Sannäs, opettajina Jouni Kaipainen ja Magnus Lindberg
- Pianon mestarikurssi Jerome Rose 2005, Piramk
- Sotilassoittajakoulutus, Niinisalo, 2000
- Sävellyksen opettajinani ovat toimineet Hannu Pohjannoro sekä Jouni Kaipainen
- Orkestraation opettajanani on toiminut Juhani Nuorvala
- Vapaa säestyksen opettajana minulla on ollut mm. Kalle Elkomaa
- Pianonopettajina ovat olleet mm. Antti Terävä sekä Siiri Raik.
