Palvelut

Säveltäminen

Sävellän tilauksesta musiikkia kaikille akustisille kokoonpanoille soolosoittimesta sinfoniaorkesteriin. Kokoonpanoina voivat olla esimerkiksi soolopiano, huilu, kuoro tai jousikvartetti.

Voin säveltää klassista modernia musiikkia, perinteisempää klassista musiikkia, viihdemusiikkia, hengellistä musiikkia, lasten musiikkia tai yhtä lailla valssia tai humppaa.

Mainioita kohteita uudelle sävellykselle ovat vaikkapa juhlat, tapahtumat, konsertit, elokuvat, näytelmät ja kaikki muut tilanteet, joissa vain tarvitaan musiikkia luomaan tunnelmaa. Voin säveltää sinfonian kaupunginorkesterin konserttiin, häävalssin häihin tai vaikka kilpailukappaleen musiikkikoulun kilpailuun.

Vuodesta 2008 olen ollut Suomen Säveltäjät ry:n jäsen.

Sovittaminen

Kun tarvitaan sovittajaa musiikille, niin olen jälleen käytettävissä. Erityisesti akustiset kokoonpanot ovat alaani sovittamisessa. Musiikin lajeina voivat olla esimerkiksi klassinen musiikki, viihdemusiikki, lasten musiikki, hengellinen musiikki tai myös letkeämmät humppa, reggae ja salsa.
Sovittamista voidaan tarvita niin kirkkokonserttiin, lastenlevylle kuin vaikka kansanpelimannien konserttiin.

Nauhoittaminen, virtuaali-instrumentit

ChristerMusicilla on käytössään maailman parhaimpia virtuaali-instrumenttiohjelmistoja. Voin tehdä Sinulle sävellyksen tai sovituksen ja nauhoittaa sen mille tahansa orkesterikokoonpanolle tai instrumentille. Kokoonpano voi olla vaikka sinfoniaorkesteri. Arvaa, mitä maksaisi akustinen, oikea sinfoniaorkesteri, jos haluaisit siltä nauhoitteen -ainakin 20 000€! Nyt saat edullisesti itsellesi huippuluokan äänitteen. Miten tämä on mahdollista? Soitan ja nauhoitan sovitukseni ja sävellykseni itse käsilläni soittaen ja samalla nauhoitan tietokonetta käyttäen. Samalla käytän runsaasti käytössäni olevia virtuaali-instrumenttiohjelmistoja sekä muokkaan, masteroin ja miksaan kaiken itse ja siinä se on. Virtuaali-instrumentit ovat tietokonepohjaisia ohjelmistoja, jotka mallintavat akustisia tai synteettisiä ääniä. Ammattitaitoinen henkilö saa näillä aikaan huomattavasti parempaa jälkeä äänenlaadullisesti kuin akustisilla instrumenteilla ikinä tullaan saamaan aikaan. Tilaa heti sävellys tai sovitus äänitteenä, mars mars! Mitä kaikkea voit saada tällä palvelulla: Lue lisää seuraavalta sivulta "Palvelukuvaukset".

Nauhoittaminen, akustiset instrumentit

Monet asiakkaat, joille teen nauhoitettuja sovituksia tai sävellyksiä, haluavat usein saada kappaleen myös laulettuna, mikäli siihen sisältyy sanoitus. Voin nauhoittaa laulusi tai sooloinstrumenttisi studiolaatuisella mikrofonilla ja miksata sen sitten yhteen soivan sovituksen kanssa. 

Jos taas olet pianisti ja haluat nauhoittaa omaa soittoasi, voit tulla soittamaan ChristerMusicin tiloihin pianolla, joka on yhdistetty virtuaali-instrumenttiin. Soiva lopputulos vastaa korkealuokkaista konserttiflyygeliä.

Audion korjaus ja digitalisointi

Jos käytössäsi on vielä esimerkiksi vanhoja C-kasetteja, on ne mahdollista tehdä digitaaliseen muotoon CD-levylle tai esim. mp3 -muotoon ja lisäksi korjata äänestä pois kohinat ym. häiriöäänet. Mikä tahansa muukin käytössäsi oleva audio-materiaali, joka sisältää häiriöääniä, voidaan saada ChristerMusicin ohjelmistoilla huomattavasti parempaan kuntoon ellei peräti täysin korjattuun, häiriöttömään kuntoon.

Nuotintaminen

Nuotinnan ammattimaisesti nuotteja esimerkiksi nuottikirjoihin, oppikirjoihin ja muusikoille esityskäyttöön. Voin kirjoittaa puhtaaksi partituurit ja stemmat. Hallitsen myös modernin musiikin nuotintamisen.

Teen mielelläni nuotinnuksia niin kustannusyhtiöille, musiikin ammattilaisille kuin kenelle tahansa yksityishenkilölle, jolla on tarvetta nuottien puhtaaksikirjoittamiseen. Lisäksi voin tehdä transkriptioita eli kirjoittaa musiikkia nuoteiksi levyltä.

Esiintyminen

Soitan pianolla taustamusiikkia esimerkiksi juhlissa, hotelleissa, ravintoloissa ja laivoissa. Pääasiassa soitan kevyttä klassista ja tunnelmallista viihdemusiikkia.

Mukaan otan aina muutaman omankin sävellyksen. Toivekappaleita voit myös aina esittää.Voin esittää myös soolokappaleita ja säestää muita tilaisuudessa esiintyviä muusikkoja, esimerkiksi laulajia sekä säestää yhteislauluja. Tarvittaessa voin pitää myös tunnelmallisen pianokonsertin.

 

 

 

 

 

Asiantuntijapalvelut

Annan opastusta esimerkiksi Sibelius –nuotinnusohjelman, virtuaali-instrumenttiohjelmistojen tai esim. Logic Studion käytössä. Lisäksi mielelläni autan uuden pianon tai flyygelin valitsemisessa. Voin tulla myös pitämään luennon musiikin historiaan, teoriaan, tyylilajeihin, soittimiin, säveltäjiin tai sävellyksiin liittyen. Voin antaa neuvoja myös säveltämiseen liittyen. Voin myös laatia käsiohjelmia konsertteihin.

Tekstinkäsittelypalvelu

Palveluihini kuuluvat myös  sanallista tekstiä sisältävien asiakirjojen puhtaaksikirjoittaminen. Palvelu sopii yksityishenkilöille, joilla on esimerkiksi käsinkirjoitettuja tekstejä, jotka pitäisi kirjoittaa koneellisesti puhtaaksi. Lisäksi palvelu sopii yrityksille ja organisaatioille, jotka tarvitsevat lisäapua tekstinkäsittelytöihin liittyen esim. kiireidensä vuoksi. Myös sanelun purku on mahdollista. Voin purkaa myös autosi sekä erityisen mielelläni tietokoneesi, varsinkin jos se on muu kuin Apple -merkkinen.